Ajatko paljon? Rasittuuko selkä? Testin mukaan yksi muutos on hyödyksi ammattiautoilijan selälle
Ammattiautoilijat huomasivat, että tyynyn ja patjan vaihtamisella oli selkeitä vaikutuksia unen laatuun ja selkävaivoihin.

Jokainen paljon autoa ajava tietää, että pitkään ratin takana istuminen voi tuntua selässä kipuna, jumeina ja rasituksena.
Ammatikseen autoilevilla työn fyysisiä kuormitustekijöitä ovat esimerkiksi jatkuva paikallaan istuminen ja staattiset asennot. Työkuormitus kohdistuu pääasiassa liikuntaelimiin, erityisesti selkään. (Työterveyslaitos 2012.)
Kun työ on fyysisesti kuormittavaa, korostuu palautumisen merkitys. Ammatikseen autoilevilla selän lepo ja palautuminen yön aikana onkin erittäin tärkeää, sillä muun muassa välilevyjen nestepitoisuuden palautuminen tapahtuu yön aikana.
Tempurin ja Tampereen ammattikorkeakoulun*1 teettämässä tutkimuksessa selvittiin ammatikseen autoilevien nukkumista ja kokemuksia Tempur -sijauspatjan ja -tyynyn käytöstä 2-3 viikon koekäytön perusteella.
Testihenkilöt saivat tutkimusjakson ajaksi käyttöönsä Tempurin kehon lämmön mukaan muotoutuvan sijauspatjan ja tyynyn, ja raportoivat niiden tuomia muutoksia unen laatuun, selkäkipuihin, vireystilaan ja unen häiriintymiseen.
Osa koekäyttäjistä kertoi tuki- ja liikuntaelinoireiden helpottaneen esimerkiksi sormien puutuminen ja niska-hartiaseudun säryt ovat jääneet pois, osa taas raportoi vireystason parantuneen. Eräs heistä kuvaili muutosta hyvinvoinnissaan seuraavasti:
– Selkä ei ole jäykkä ja ”jumissa” sängystä noustessa. Kävely heti nousemisen jälkeen sujui ilman ongelmia.

Testihenkilöiden tuntemuksia Tempur-patjalla ja -tyynyllä sekä heidän omilla patjoillaan ja tyynyillään (n=13).
Tempurilla nukkuminen paransi selvästi koehenkilöiden nukkumisergonomiaa. Voimattomuus, väsymys, kivut, jäykkyys ja puutuminen vähenivät. Lähes kaikkien koehenkilöiden mielestä Tempur-sijauspatja tuki selkää, mukautui miellyttävästi kehoon, mahdollisti mukavan nukkuma-asennon löytymisen ja vähensi vuoteessa kääntyilemisen tarvetta.
Väsymys tappaa liikenteessä – Tempurilla nukkuvilla väsymys ja voimattomuus vähenivät
Hyvät yöunet ovat suoraan yhteydessä myös kuljettajan vireystilaan päivällä. Väsymyksen eri asteet vaikuttavat merkittävästi kuljettajan ajosuoritukseen. Arviolta kolmasosa kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista johtuu väsymyksestä, siitäkin huolimatta, että väsyneenä ajaminen on Suomessa laissa kielletty.
Vireystason heikentyessä väsynyt kuljettaja huomaa vaaratilanteet heikommin ja reagointikyky sekä auton hallinta heikkenevät. Väsymys voi ilmetä myös ärtyneisyytenä jaa ylireagoimisena, minkä seurauksena harkintakyky liikenteessä heikkenee. (Järnefelt 2011.)
Raportin mukaan autoilijoiden väsymyksen kokeminen oli vähäisempää, kun he nukkuivat Tempurilla.
– Joskus omaa väsymystään ei tunnista, vaan siihen ollaan tottuneita. Silloin patjan, tyynyn ja nukkumisergonomian kuntoon laittoa ei ehkä pidetä niin merkityksellisenä kuin se todellisuudessa on, fysioterapeutti Pasi Koistinen selittää.
Tempur-sijauspatjalla ja -tyynyllä nukuttaessa koehenkilöillä oli myös vähemmän voimattomuuden tunnetta aamuisin. Voimattomuuden kokemisen osalta mittaustulos on samankaltainen kuin isommille kohdejoukoille tehdyissä tutkimuksissa*2.
– Jos tuntee itsensä aamulla voimattomaksi, palautumiselle tärkeä syvän unen vaihe on voinut häiriintyä esimerkiksi epäsopivan patja, tyynyn tai huonon nukkuma-asennon seurauksena. Syvän unen vaiheessa erittyy muun muassa kasvuhormonia, joka vaikuttaa lihasvoimaan. Esimerkiksi jakeluliikenteessä hyvä fyysinen toimintakyky on tärkeää jo työturvallisuuden kannalta, Koistinen kertoo.
Tempur-patja ja -tyyny auttavat autoilijaa yöllä. Olisiko fysioterapeutilla vinkkiä ajon ajaksi terveellisimmille kilometreille?
– Autoilijoille suunniteltu Tempur Transit -selkätuki tarjoaa alaselälle täydellisen tuen vähentäen selän kuormitusta. Selkä ei väsy niin helposti, ja näin myös ennaltaehkäistään lihaskireyksien syntymistä automatkan aikana.
Selkätuki on monien ammattiautoilijoiden ja -lentäjienkin ehdoton suosikki. Tempur-istuintyyny puolestaan toimii tiestä johtuvien epätasaisuuksien iskunvaimentimena, ja mukavuutensa ansiosta antaa enemmän keskeytymättömiä ajokilometrejä.
– Täytyy muuten muistaa, että Tempur on ihan alunperinkin kehitetty kuljetusalan tarpeisiin, eli astronauttien istuimiin suojaamaan heidän selkää G-voimilta, Pasi Koistinen lisää.
Katso patjanvalintakoneella millainen Tempur-patja sopisi sinulle.
*1 Tampereen ammattikorkeakoulu, 2012
*2 Humaloja & Kinnunen, PIRAMK, 2012
Lilja, Tampereen yliopisto, 2008